Jadetanssi - osa 244

Idolatria

Schmit ei halua meidän jäävän kellariholviin.

- Palataan takaisin asuntooni. Emme voi jäädä tänne. Selitän teille myöhemmin.

Kiiruhdamme portaikkoon ja riennämme takaisin sokkeloisiin käytäviin. Olemme pian Schmitin eteisessä, josta vanha mies johdattaa meidät viihtyisään olohuoneeseensa. Vilkaisen kelloa, jonka viisarit ovat kiertyneet osoittamaan yhtätoista. Tunnin kuluttua on keskiyö, mutta minua ei nukuta juuri nyt lainkaan. Seikkailumme on niin jännittävässä vaiheessa, etten saisi kuitenkaan unta silmään, vaikka saisin alleni ihanimman ja pehmeimmän vuoteen, jonka maa päällään kantaa. Isäntämme istuttaa meidät upottaville nahkatuoleille ja sohvalleen.

- Selitän teille lyhyesti holvin tapahtumista. Saatte vielä itse nähdä kaiken, sillä voimme hiipiä takaisin kellariin ennen kuin menot siellä alkavat keskiyöllä.

Otamme mukavan asennon istuimissamme ja kuuntelemme vanhan isäntämme kuvailua.

- Olen eläkepäivieni ratoksi tutkinut kaupungin maanalaisia käytäviä vuosikausia. Joitakin vuosia sitten löysin äskeisen kellariholvin saatuani vihdoin holviin johtavan juuttuneen oven auki. En ole uskaltanut kertoa tutkimusretkistäni muille, joten olen joutunut yksin ponnistelemaan esteiden läpi. Katsokaapa, bunkkereissa liikuskelu on ankaran rangaistuksen uhalla kielletty ennen kaikkea sortumavaaran vuoksi. Löytäessäni holvin se oli hylätty ja osin raunioitunut. Vasta viime aikoina siellä on alkanut tapahtua. Eräänä iltana huomasin, että kellari oli siistitty ja osittain kunnostettu. Sinne oli ilmestynyt näkemänne alttari ja jonkinlainen palvontatemppeli. Toiselle seinälle oli ripustettu musta verhovaate, jonka takana hetki sitten piileskelimme. Olin hämmästynyt ja yritin selvittää, mitä oli tapahtunut. En voinut avoimesti kysellä holvin uudesta käyttötarkoituksesta, koska silloin olisin paljastanut seikkailuni maan alla. Holviin ilmestyneestä temppelistä ei tietenkään löytynyt mitään tietoa, ja aloin epäillä, että sitä käytetään hämäräperäisin puuhiin. Yhtenä iltana uteliaisuuteni voitti ja uskaltauduin holviin keskiyön aikoihin. Siellä oli juuri alkamassa jonkinlainen palvonta, johon oli liittynyt useita kymmeniä ihmisiä. Kaikki olivat pukeutuneet mustaan kaapuun, samanlaiseen kuin sillä robotilla oli yllään. Pään ylle oli vedetty huppu, joten en nähnyt osallistujien kasvoja. Idolatria kesti noin pari tuntia, jonka jälkeen ihmiset poistuivat holvista.

Skrolli 3/2018

Istuin tänään iltapäivällä bussissa ja katselin onnikan ikkunoista ulkona raivonnutta rankkaa vesisadetta. Sadekuuro oli hyvin paikallinen, sillä näin jo kaukaa, miten taivas muutaman kilometrin päässä oli vaalean harmaa paksun sadeverhon peittäessä näkymiä. Ikävintä tuossa kuurossa oli se, että bussi oli parhaillaan ajamassa sitä kohti, ja minä sen kyydissä saapumassa kohtapuoliin määränpäähäni. Mietin jo, mikä minua perillä odottaa. Saanko niskaani täyslaidallisen vettä vai ehtiikö sadepilvi lipua ohitse? Onneksi en kastunut. Vesisade oli nimittäin juuri käynyt kastelemassa paikkoja, kun saavuin perille. Aurinko paistoi eikä sadekuurosta ollut juuri muuta tietoa kuin märkä kadunpinta. Pääsin siis kotiin kuivin jaloin ja olin siitä hetken onnellinen, sillä sateenvarjo ei sattunut aamulla mukaani.

Skrolli 3/2018

Lisää ilonaiheita odotti kotioven kynnyksellä. Postinjakaja oli tiputtanut postiluukusta mukavan yllätyksen, jota tosin oli jo ehtinyt vähän odotella. Lattialla lojui uunituore tietokonekulttuurin erikoislehti Skrolli ja sen poltteleva syysnumero 3/2018. Uusin aviisi paneutuu demoihin, tietokonetaiteeseen, koodaamiseen, hardikseen ja moneen muuhun aihepiiriin. Musiikin harrastajana ja tietokonepohjaiseen musisointiin tutustuneena otin ilolla vastaan mielenkiintoisen MIDI-dataan johdattavan artikkelin. Lisää huippujuttuja on tiedossa, kun lukija pääsee sukeltamaan vektoritiiliin. Kotitietokoneista kiinnostuneet löytävät lehdestä taatut 64-sivut. Historian lehtiäkin käännetään, kun artikkelissa esitellään tänä vuonna 35 vuotta täyttävä Aloittelijan tietokonekirja. Tuhti lukupaketti sisältää jälleen 84 sivua tiivistä tekstiä tietokoneista ja vähän kaikesta muustakin, mikä vain suinkin sivuaa tietotekniikkaa. Syksyn pimenevät ja sateiset illat ovat muisto vain, kun nörtti pääsee Skrollin lehtien väliin.

Jadetanssi - osa 243

Robotin teräksinen keinosormi kiiltelee holvin kituliaassa valaistuksessa. Beelius näyttää selvästi pelokkaalta. Kuka tahansa saisi pupun pöksyihinsä, kun tuollainen kaksimetrinen änkyttävä metallihirvitys tuijottaa sinistä valoa säteilevillä okulaareillaan vastapuolen verkkokalvoja. Androidin puhe on kummallisen katkeilevaa ja sanojen välistä kuuluu outoja metallisia kirskahduksia. Äkkiä robotti nostaa päänsä pystyy ja kääntyilee ikään kuin tutkien ympäristöä. Toivon hartaasti, ettei se nyt äkännyt meitä täällä verhon takana. Ilmiselvästi jokin häiritsee konetta.

- Minulla on… aavistus, ettemme… kriik… ole yksin…!

Droidi on nuuskivinaan ilmaa, mutta kun mitään ei tahdo selvitä, hirvitys kääntyy suurieleisesti takaisin ovelle ja huikkaa lähtiessään Beeliukselle ohjeet. Mahtavan viitan liepeet hulmahtavat ilmassa.

- Tarkista, että… kriik… temppeli on… valmis iltaa… kriik… varten...!

Robotti poistuu holvista teräksisen oven kautta, ja Beelius jää yksin keskelle hallia. Pidättelemme yhä hengitystämme. Talonmies käy läpi alttarin varustusta ja sytyttää kynttilöitä. Saatuaan valmistelutyöt päätökseen Beeliuskin poistuu kellarista teräsoven kumahtaessa kiinni hänen perässään. Sydämeni sykkii vallattomasti. Hetken jo luulin, että se robotti vainuaa meidät. Annamme hetken kulua ennen kuin uskaltaudumme pois verhon takaa. Kauko huokaisee.

- Huh, paljastumisemme taisi olla täpärällä.

Schmit on säikähtäneen näköinen ja änkyttää.

- Nä… nä… näittekö tuon kä… kä… kävelevän koneen?

Rex yrittää tukea selvästi pelästynyttä vanhusta.

- Kyllä näimme, herra Schmit.

Schmit vetää syvään henkeä ja yrittää rauhoittua.

- En ole koskaan nähnyt tuollaista täällä, vaikka olen useasti salaa seurannut, mitä holvissa tapahtuu. Eikö teitä pelota?

Miina lohduttaa.

- Kyllä mekin olemme peloissamme, mutta olemme jo hieman tottuneet näihin kummajaisiin.

Vai olemme tottuneet! No en minä ainakaan ole, vaan tärisen vieläkin kuin haavan lehti. En todellakaan välittäisi ryhtyä vuoropuheluun näkemäni robotin kanssa. Rex kiinnostuu.

- Herra Schmit, sanoitte, että olette useasti seurannut holvin tapahtumia. Mitä täällä sitten oikein tapahtuu?

Vanha mies nielaisee tyhjää ja kerää rohkeutta kertoakseen kokemuksistaan.

Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä