Jadetanssi - osa 156

Mammorassa on varttunut uusi päivä ja aurinko on noussut jo korkealle. Vilkaisen kelloa, joka raksuttaa varttia yli kymmenen. Olen nukkunut sikeästi eilisen pitkäksi venähtäneen viihdeillan päätteeksi. Oveeni koputetaan. Se on Miina, joka kyselee, joko olen noussut ja lähdössä aamiaiselle. Tarkoituksemme on lähteä tänään paluumatkalle kotiin Blandannanin kaupunkiin. Olemme löytäneet varastetun jadepatsaan ja tehtävämme on nyt palauttaa se takaisin oikealle omistajalleen. Tehtävä on helpommin sanottu kuin suoritettu, sillä matkaa kotikaupunkiin on useita päiviä. Minulla on pienoinen aavistus, ettei paluu ole vain pelkkää matkustusta. Olemme jo saaneet tuta ryhmistä, jotka myös hamuavat pientä vihreää veistosta. Luulenpa, että saamme kintereillemme vielä rosvojoukon ennen kuin olemme kotiporteilla.

Valmistelemme lähtöä takaisin kulkuneuvollemme. Oto Katsoni liittyy joukkoomme varmistamaan turvallisen kotimatkan. Kun katselen tuota pientä ja hentoista naisihmistä, on minun vaikea uskoa, että siinä seisoo pelottava itämaisten taistelulajien taitaja, mutta kuten vanha kansa osaa sanoa, ei ole koiraa karvoihin katsominen. Toivottavasti emme joudu tukeutumaan Oton taitoihin matkamme varrella, ja jos niin sattuisikin käymään, saammepahan sitten nähdä, mihin uusi ystävämme pystyy. Pieni torero on pukeutunut tiukkaan mustaan asuun. Hiukset hän on sitonut mustaan huiviin ja kämmenet verhonnut mustiin hansikkaisiin. Oikeastaan koko olemus on mustaa, ja vain vaaleat kasvot pilkistävät kropan yläosasta. Niin ja mustat silmät kiiltävät salaperäisesti. Meillä ei ole juurikaan matkatavaroita, sillä jätimme varusteemme Iso-Iitan tavarasektioon. Otolla sen sijaan on mukanaan iso matka-arkku, joka sulavasti leijuu irti maasta ja seuraa uskollisesti omistajaansa. Rex hämmästelee.

- Oto, aiotko ottaa mukaasi tuon suunnattoman leukun?

Ystävämme kasvot venähtävät maireaan hymyyn, ja hän vastaa.

- Rex, tämä on uudenlainen samuraimiekka, ja kyllä, otan tämän mukaani, joskin toivon, ettei minun tarvitse käyttää sitä. Miekka on kulkenut suvussamme aina isoisältäni alkaen. Hän kutsui miekkaa paholaisen puukoksi. Se kuvannee tämän teräaseen pelottavuutta.

Jotain hämmästyttävää Oto nyt tekee, sillä karmivan iso miekka menee jollakin tavoin kasaan. En ymmärrä, miten se on mahdollista, kun kaiken järjen mukaan miekka on yhtä pitkää terästaosta. Joka tapauksessa tuo kummallinen ase on nyt pieni nippu, jonka Oto sulkee matka-arkkuunsa. Seikkailumme on näköjään täynnä kaikenlaisia yllättäviä vempeleitä, joiden toimintaperiaatetta oudoksun vielä pitkään.

Jadetanssi - osa 155

Pirgel on pettynyt rakkausasioihinsa ja palaa kotiin. Tilanteeseen sopivasti kaiuttimista alkaa soida laulu, jonka nimeksi tekstitysapu antaa Green Green Grass of Home. Tätä laulua on tekstin mukaan laulanut Tom Jones joskus hirmuisen kauan aikaa sitten. Nyt sinulla, rakas lukijani, on taas mahdollisuus tunnelmointiin, kun pistät tämän kauniin laulun soimaan soittorasiastasi. Komeaääninen nuorimies pysähtyy vanhan kotitalonsa pihalle ja ihailee näkemäänsä. Laulun sanoista erottuu tyytyväisyys tulla kotiin taas. Siellä vanhat tutut juoksevat häntä vastaan, ja Pirgel saa lämpimän vastaanoton. Sillä välin Baby Blu istuu kotonaan ja tuijottaa peiliin. Hän ryhtyy laulamaan Where is My Man -nimistä rytmikästä laulelmaa, jonka on tehnyt tunnetuksi Eartha Kitt, jälleen kerran kauan sitten. Minun ei liene tarpeen kehottaa sinua, rakas lukijani, nyt kuuntelemaan tätä kappaletta. Neitonen nousee ja kävelee ikkunan eteen ja katsoo tyhjyyteen. Ulkona sataa. Molemmat kaipaavat yhä toisiaan, ja esitys vaihtaa vuoron perään katselukulmaa Pirgelistä Babyyn ja päinvastoin. Musiikki lakkaa ja esitys tuntuu seisahtuvan. Kaikki odottavat suuren hiljaisuuden vallitessa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Aikaa kuluu, ja Pirgel päättää palata takaisin tyttönsä luokse. Nuoripari kohtaa jälleen ja kaikki annetaan anteeksi. Baby Blu laulaa kauniin rakkauslaulun, jonka nimeksi tekstityslaite antaa osuvasti Starting Over Again. Tätä laulua on esittänyt Natalie Cole, kuten tekstikone kertoo. Tunnelmallinen hetki kannattaa sinunkin, rakas lukijani, kokea kuuntelemalla nyt tämä soitto. Rakkausnäytelmä lähestyy loppuaan ja päättyy parin uuteen rakkauteen. Lopputekstit peittävät taakseen viimeiset tunnelmallisen herkät hetket ja esitys päättyy. Valot kirkastetaan ja nousemme tuoleiltamme onnittelemaan ja kiittelemään tuotantotiimiä. Kauko on ansaitusti illan päätähti, vaikka hän antoikin produktiolle vain hahmonsa ja liikkeensä. Kasvonpiirteet oli muodostettu keinotekoisesti tietokonegrafiikalla, kuten tuottaja meille parhaillaan selittää. Siirrymme studion toiseen kerrokseen, erääseen kabinettihuoneeseen, johon on katettu maittavalta näyttävä päivällispöytä. Notkuvan noutopöydän nähdessäni alkaa vatsani kurnia. Edellisestä ruokailusta onkin jo aikaa eivätkä esityksen aikana mutustellut naposteltavat täyttäneet vatsaa. Vietämme hauskan illan uusien ystäviemme kesken. Huoneessa ravaa jatkuvasti uusia kasvoja, joita en tunne, mutta jotka näyttävät olevan ainakin Oton tuttuja. Nelikkomme istuu yhdessä mestari Bomfelin kanssa hieman omissa oloissaan, sillä emmehän me tunne oikein ketään näiden näyttelijöiden ja viihdeteollisuuden työntekijöiden joukosta.

Jadetanssi - osa 154

Esitys jatkuu. Uusi päivä on koittanut ja näytös on edennyt ajassa jonkin verran eteenpäin. Nuoripari on ehtinyt erkaantumaan ja hääräävät omilla teillään. Pirgel on saanut selville, että Baby Blu on ollut hänelle uskoton. Niinpä kaiuttimista alkaa soida Bad Baby -soitanta, joka on vauhdikkaan menevä rock-kappale. Sitä on esittänyt joskus ammoisina aikoina Hurriganes-niminen yhtye. Mikäli tahdot päästä mukaan tunnelmaan, rakas lukijani, suosittelen sinulle nyt tämän laulun kuuntelemista. Nuori miehemme on syystäkin vihainen. Tyttönsä on toisen miehen kainalossa. Äkäinen nuorukainen rojahtaa makuuhuoneensa sängylle ja alkaa laulaa ääni hieman väristen laulua, jonka nimeksi tekstityskone antaa One of Us. Saan samaan hengenvetoon tiedon, että laulua on esittänyt silloin muinoin Abba-niminen lauluyhtye. Nyt olisi taas, rakas lukijani, aika vaihtaa kappaletta siinä soittorasiassasi. Miehen silmät ovat nauliintuneet kattoon ja katse on suuntautunut johonkin kaukaisuuteen ja tyhjyyteen. Laulussa on mukaansatempaava rytmi, jonka tahdissa taustalla alkaa käyskennellä valkoisiin asuihin pukeutuneita esiintyjiä, jotka samalla ohi kulkiessaan hoilaavat kertosäettä. Kylläpä näitä valkoasuisia statisteja riittää. Tuntuu kuin heitä olisi satamäärin. Ketju on katkeamaton ja lisää esiintyjiä tulee kuin liukuhihnalla. Ensimmäiset toisaalta katoavat kulisseihin, enkä lainkaan ihmettelisi, jos samat hahmot kiertäisivät kehää. Esiintyjillä on erikoinen kävelytyyli. He tallustelevat rytmin tahdissa ja keinuvat puolelta toiselle. Ohjaajalla on ollut mainioita oivalluksia, joilla esitykseen on saatu omaperäisyyttä ja mielenkiintoa. Kappale ei ehdi kunnolla edes päättyä, kun äänentoistolaitteista alkaa kuulua jo uusi veisuu. Pirgel on lohduton ja toteaa laulun sanojen mukaan, että tämä on The End of the World eli maailmanloppu. Pääset, rakas lukijani, tunnelmaan mukaan, kun nyt laitat soimaan tämän laulun ja varmista samalla, että sen esittää 1970-luvulta tunnettu Mud-yhtye, Huh, huh, kylläpä tällä soittolistalla on paljon vanhoja lauluja, mutta ei lainkaan hullumpia viisuja.

Esitys siirtyy Babyyn, joka on saanut Pirgelin viestin. Mies ei halua enää kuullakaan hänestä, ja Baby on tyrmistynyt. Levyltä alkaa soida Näinkö aina meille täällä käy -kappale, joka tuli tunnetuksi Virve Rostin esityksenä, kuten tekstitys esityksen päällä minulle valaisee. Rakas lukijani, yritäpä löytää tämä soitto musiikkipalvelustasi, niin ymmärrät nuoren neidin tunteet. Kyyneleet kirpoavat vaaleille poskille laulun sanojen mukana. Baby on tehnyt tavallaan syrjähypyn, mutta uusi tuttavuus onkin osoittautunut vain hetken armaaksi.

Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä