Jadetanssi - osa 294

Automme kiihdyttää rampilta maantielle. Kuulemme Fridan lähes viimeiset sanat kommunikaatiolinkin kautta.

- Kolmetoista ja laskee… kaksitoista ja laskee… yksitoista ja laskee… Teillä on vielä kymmenen sekuntia aikaa peruuttaa itsetuhoutuminen.

Rex antaa Iso-Iitalle käskyn käynnistää kaikki moottorit ja nostaa tehot täysille, jotta olemme mahdollisimman kaukana helipumpperin räjähtäessä. Katsomme samalla ohjaamon kelloa ja laskemme kukin mielessämme sekunteja. Ajamme hurjaa vauhtia maantietä pitkin pakoon. Monitorista voin seurata, miten mestarin vanha ajokki jää yhä kauemmaksi, ja samalla seuraan, miten viholliset yrittävät vielä vimmatusti porautua sen katon läpi. Kaiuttimesta kuuluu Fridan ääni.

- Viisi ja laskee… neljä ja laskee… Itsetuho käynnistyy kolmen sekunnin kuluttua. Hyvää päivän jatkoa!

Istuimeni turvavaljaat kiinnittyvät ja automme nostaa vauhtia edelleen. Taivaanrannalla välähtää. Siinä, missä hetki sitten oli helipumpperimme, on nyt valkoinen iso pallo. Huumaava matala jyrähdys seuraa valkoisen pallon ilmestymistä ja automme tärähtää paineaallon voimasta. Rex huojentaa meitä.

- Kaikki täällä on kunnossa. Iso-Iita kesti räjähdyksen aiheuttamat seuraukset.

Samalla hetkellä mietin, miten meitä ahdistaneiden ryökäleiden kävi pamauksessa. Hekin ovat tai olivat sentään ihmisiä, vaikkakin pahoja sellaisia. Miinakin tuntuu miettineen samaa asiaa.

- Tuosta jysähdyksestä tuskin ketään olisi voinut selvitä hengissä. Mahtoiko tuo nyt olla Fatiman loppu?

Mestari tietää antaa heti vastauksen.

- Tuskinpa! Katsokaa kuvanäyttöjänne!

Taivaalle on ilmestynyt musta savupatsas, joka hiljalleen hälvenee tuulten puhaltaessa räjähdyksen jäljet neljään ilmansuuntaan. Savupilven keskellä leijailee lentoalus.

Jadetanssi - osa 293

Kauko juoksee takaisin helipumpperin varastoon. Laskenta jatkuu.

- Kolmekymmentäkaksi ja laskee… kolmekymmentäyksi ja laskee… kaksikymmentäyhdeksän ja laskee…

Hätkähdämme jok’ikinen, sillä emme usko korviamme. Kajautamme kaikki yhteen ääneen.

- Hei, mihin kolmekymmentä jäi?

Mestari pyörähtää paikoillaan.

- Heh, tuota… se on vanha ohjelmointivirhe.

Meillä on alle puoli minuuttia aikaa jättää uskollinen kulkuneuvomme ennen kuin se räjähtää taivaan tuuliin. Fatima joukkoineen on päättänyt tulla väkipakolla sisään katon kautta. Meteli kantautuu sisälle Iso-Iitaan, ja alamme hermostua. Kaukosta ei kuulu mitään ja meidän pitäisi jo kohta nostaa kytkintä, niin sanotusti, vaikka eihän näissä nykyajan kulkulaitteissa ole mitään ohjaus- eikä hallintalaitteita, kun tietokoneet hoitavat kaiken kulkemisen. Olen historiankirjoituksista lukenut, miten ennen vanhaan ihmiset kuljettivat autoja ja kulkuvälineitä, mutta nykyään meiltä ihmisiltä on lailla kielletty ohjastaminen. Niin paljon luotettavammin koneet meitä kuljettavat. Kaiuttimista kuuluu edelleen yksitoikkoinen naisen ääni.

- Seitsemäntoista ja laskee… kuusitoista ja laskee… viisitoista ja laskee…

Kylläpä tämä nyt alkaa käydä hermoille. Kauko on ollut poissa jo ties vaikka kuinka kauan ja Rex on jo peruuttanut Iso-Iitan rampille. Kosketamme aivan kohta maantietä. Kuulen oven kolahtavan. Käännämme katseemme taakse, ja onneksi, sieltä tulee Kauko!

- Anteeksi, että jouduitte odottamaan, mutta tämä ei olisi saanut jäädä matkasta.

Kauko nostaa pienen rasian ylemmäksi ja tuijotamme sitä hetken kuin olisimme suuria kysymysmerkkejä.

Jadetanssi - osa 292

Metallinen ryminä katolla enteilee jotain pahaa ja ongelmia. Ohjaamossa vallitsee jonkin sortin sekasorto. Mestari antaa helipumpperin neuroavustajalle ohjeita.

- Frida! Käynnistä itsetuho-ohjelma!

Miellyttävä, joskin koneellinen naisääni vastaa hämmästelemättä.

- Käskystäsi, mestari! Huomio! Alus tuhoutuu kuudenkymmenen sekunnin kuluttua. Matkustajat poistukoot välittömästi. Laskenta alkaa… kuusikymmentä ja laskee… viisikymmentäyhdeksän ja laskee… viisikymmentäkahdeksan ja laskee…

Nyt alkoivat sekunnit juosta. Voi herran aika sentään! Meillä on vain muutamia kymmeniä sekunteja aikaa jättää tämä kulkuvälineemme. Ryske ja pauke aluksen katolla on saanut uusia kierroksia ja meteli on voimistunut. Rex ja Kauko juoksevat alakertaan lastiruumaan. Minä otan myös jalat alleni samoin kuin Oto ja Miina. Ryntäämme kaikki yhtenä kauhunsekaisena ryhmänä Iso-Iitan kyytiin. Taustalla kaikuu monotoninen lähtölaskenta peruuttamattomaan tuhoon.

- Neljäkymmentäkaksi ja laskee… neljäkymmentäyksi ja laskee… neljäkymmentä ja laskee…

Mestari ahtautuu meidän mukana huomattavasti pienempään menopeliin. Iso-Iitan ohjaamovalot syttyvät ja saamme taas tutun tervehdyksen.

- Huomentapäivää nuoriso! Teitäkin näkee ja kuulee pitkästä aikaa. Minne olemme tänään matkalla?

Automme koneet käynnistyvät. Kauko muistaa viime hetkellä jotain.

- Hei, minun täytyy käydä hakemassa vielä muutamia tarvikkeita.

Rex kuulostaa huolestuneelta.

- Hyvä on, mutta tee se nopeasti. Lastiruuman ramppi laskeutuu jo.

Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä