Anthony Horowitz - Stormbreaker

Kirjat kuuluvat kesän joutenoloon. Toimettomina lomapäivinä on aikaa lueskella romaaneja ja novelleja, joihin ei vuoden mittaan tahdo muuten löytyä aikaa. Satuin kiertelemään Hakaniemen Sokoksessa eräänä viikonloppuna ja päädyin jossakin vaiheessa kirjaosastolle. Tavaratalossa oli meneillään alennusmyynti ja kaiketi sen viimeiset hetket, sillä muutamien kirjojen hinnat oli laskettu houkuttelevan alhaisiksi. Löytölaarissa oli sekä euron että kahden kirjoja, ja niinpä poimin kainalooni kolme opusta yhteensä viidellä eurolla. En sen kummemmin katsonut, mitä kirjat oikeastaan olivat, sillä tarkoituksena oli vain saada jotain lukemista ajanvietteeksi.

Anthony Horowitz - Stormbreaker

Aloitin vielä samana iltapäivän lukemaan yhtä euron hintaista pokkaria. Se oli Anthony Horowitzin kirjoittama Stormbreaker. Minulla ei ollut mitään käsitystä, mistä kirja kertoi ja aloinkin mielenkiinnolla ahmia sivuja. Alku oli lupaava eikä aikaakaan, kun täysi rähinä oli päällä. Kutkuttavan jännittävä, joskin hieman naiivi tarina kietoi pauloihinsa enkä malttanut lopettaa lukemista. Alex Rider oli joutunut vastoin tahtoaan vakoiluhommiin ja siitä alkoi sitten vauhdikas parin sadan sivun mittainen seikkailu Englannin maaperällä. Juoni oli uskottava ja tietyllä tavalla ajankohtainen sijoittuessaan tietokoneiden aikakauteen ja kertoessaan verkon mahdollistamasta kybersodasta. Tarina oli ehkä hieman lainattu James Bondilta, ja vähitellen kirjan edetessä yhtäläisyyksiä alkoi tulla vastaan enemmänkin.

Stormbreakerin alku tuntui hieman venähtävän pitkähköksi. Lopussa kirjoittajalle näytti tulleen kiire, sillä asiat lutviutuivat luonnottoman helposti ja vain muutamalla sivulla. Alex ei juurikaan kohdannut vastoinkäymistä ja palaset tuntuivat aina loksahtavan paikoilleen ensimmäisellä yrittämällä. Tällainen täydellisen onnistumisen tyylilaji lienee tyypillistä agenttitarinoille, joissa jahdataan maailmanherruutta tavoittelevaa rosmoa. Stormbreaker oli lopulta harmitonta viihdettä ja mukavaa luettavaa, vaikkakin seikkailun uskottavuus alkoi loppua kohden rapistua. Kirja haiskahti nopeasti kyhätyltä elokuvakäsikirjoitukselta, ja sellainen se lienee ollutkin, sillä sen pohjalta valmistui vuonna 2006 samanniminen leffa. Kesälukemistoksi Stormbreaker on oikein mainio aivojen narikkaan ripustaja. Ensi viikonloppuna katsastan filkan vuokraamalla sen Headwebistä kolmella eurolla.

Horowitz, Anthony

Stormbreaker

ISBN
9789512348183
Kustantaja
Karisto

Julkaistu maanantaina 1.8.2011 klo 17:56 Kirjat-luokassa.

Edellinen
Kesäkauden päättyessä
Seuraava
Aikataulukirjanen
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä