Jadetanssi - osa 245

Nautimme kevyen iltapalan samalla, kun keskustelemme Rothenburgin kirkon alla lymyävästä salaperäisestä kellariholvista. Schmit kerää astioita ja me autamme häntä askareissa.

- Haluatte varmaankin itse nähdä, mitä kellarissa alkaa kohta tapahtua. Ehdimme takaisin holviin juuri sopivasti ennen kuin kello lyö kaksitoista. Palvontamenot alkavat täsmällisesti aina tuohon aikaan.

Kauko taitaa olla hieman epäilevällä kannalla.

- Onko sinne turvallista mennä?

Schmit seisahtuu.

- Meidän on oltava täysin äänettömiä. Kun jäämme parvelle, meitä ei voida nähdä. Valaistus katon rajassa on olematon, joten voimme seurata tapahtumia pimeyden turvin.

Miina katsoo minua ja pudistaa päätään. Hänkään ei haluaisi seurata miehiä kellariin, mutta Rex viittilöi meitä mukaan. Oto pitää jännityksestä, ja hän onkin innoissaan eturivissä. Painumme takaisin maan alle ja kohta olemmekin taas saman raskaan oven takana, josta jo kerran astuimme sisään suureen kellariholviin, josta on tehty hämäräperäinen temppeli. Hiivimme mahdollisimman hiljaa parvelle. Kellarissa on täysi kuhina päällä. Alhaalla lattialla on kymmenittäin mustakaapuisia hahmoja ja taustalla soi hiljainen kirkkomusiikki luoden mystistä tunnelmaa. Kunpa Schmit olisi oikeassa, ettei meitä havaita täältä ylhäältä. Luulen, että sydämeni jyskytys kuuluu tuonne alas asti ja peittää alleen gregoriaaniset sävelet. Säpsähdän! Kovaääninen kello kumahtaa ja kaikuu suuren hallin peräseinän ja etuseinän välissä pitkään. Holviin laskeutuu täydellinen hiljaisuus. Kuulen oman raskaan hengitykseni, jota yritän pidätellä peläten, että koko seurakunta kohta kuulee sen. Miina ottaa minua kädestä kiinni. Se on kylmänhikinen. Häntä pelottaa. Vilkaisen rannekkeeni kelloa, jonka digitaaliset numerot ovat muutama sekunti sitten vaihtuneet nolliksi. Nyt on keskiyö. Taisimme tulla juuri sopivaan aikaan. Schmit oli aiemmin selittänyt, ettei parvelta kannata poistua kesken tilaisuuden, sillä se aiheuttaisi häiriötä ja paljastaisi kutsumattoman vieraan. Kyyhötämme täällä siis seuraavat pari tuntia. Liike lattiatasolla on päättynyt ja hahmot ovat asettuneet paikoilleen. Kaikilla näyttää olevan tarkka paikkansa, sillä muodostelma on hyvin säntillinen. Yritän turhaan tunnistaa ihmisiä. Kaikilla on huput, jotka tehokkaasti varjostavat kasvot. Lisäksi hallin valaistusta on himmennetty entisestään, mikä vaikeuttaa tapahtumien seuraamista. Pitkä hiljaisuus tuntuu kestävän ikuisuuden.

Julkaistu keskiviikkona 26.9. klo 16:49 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 244
Seuraava
Jadetanssi - osa 246
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä