Jadetanssi - osa 42

Vauhtimme kasvaa. Jäätyminen on niin nopeaa, että se uhkaa saavuttaa automme, mikä olisi kohtalokasta. Juuttuisimme jään sisään, eikä kukaan ole tulossa pelastamaan meitä, sillä kukaan ei tiedä retkestämme mitään. Alan tuntea alkavaa paniikkia, mutta Rex rauhoittelee.

- Kas niin, olemme synkronoidussa vauhdissa. Poraudumme nyt jäätymistä nopeammin ja saavutamme kohtapuoliin kääntöpisteemme.

Iso-Iitan tehot eivät riitä jäätikön lävistämiseen etelästä pohjoiseen, joten nousemme pian pinnalle ja jatkamme sieltä kohti Pohjolaa. Samalla hetkellä tunnen, miten turvavaljaani puristuvat hennosti tiukemmalle. Traktorimme vaihtaa suuntaa ja kääntyy loivasti yhdeksänkymmentä astetta ylöspäin. Aloitamme nousun kohti jäätikön pintaa. Vähän päälle kilometrin matka tuntuu kestävän iäisyyden. Ajoneuvomme jäähakaset ulkopinnalla pyörivät vinhaa vauhtia nostaen härveliä metri metriltä takaisin ihmisten ilmoille, kuten asian ilmaisen. Ajatukseni herpaantuvat yllättäen kimeään äänimerkkiin. Silmäni yrittävät etsiä äänen syytä monitorista, mutta mitään normaalista poikkeavaa ei ilmaannu näytölle. Auto on alkanut täristä ja huojua.

- Iso-Iita, mistä on kysymys? Mikä on tuo äänimerkki? Miksi kulkumme on näin kuoppaista? Mitkä ovat vauriomme?

Rex kysyy hieman huolestuneella äänellä.

- Katossa oleva hakaketju on katkennut ja olemme menettäneet sen. Etenemme enää kolmen hakaketjun varassa, mutta ne riittävät loppumatkaa varten.

Lyhyen tauon jälkeen puhuva automme jatkaa.

- Vasen hakaketju… kunnossa! Oikea hakaketju… kunnossa! Pohjan hakaketju… kunnossa! Vaimennan varoituksen!

Piipitys lakkaa, mutta automme tärisee yhä. Kone vaappuu edestakaisin ja tasaisin väliajoin tunnen, miten katto tömähtää jäätunnelin seinään ja ponnahtaa takaisin raiteilleen. Jos tätä menoa jatkuu vielä pitkään, taidan tulla merisairaaksi. Syrjäsilmällä huomaan monitorissa juoksevan laskurin. Pintaan on enää muutama sata metriä ja luku pienenee ilahduttavasti. Taidamme sittenkin päästä ehjin nahoin jäätikön päälle. Lasken metrejä korkeusmittarin tahdissa, satakaksikymmentä, sata, yhdeksänkymmentä… viisikymmentä… kolmekymmentä. Tuulilasi vaalenee lähestyessämme taas päivänvaloa. Viimeisten metrien aikana rahtialuksemme ottaa loppukirin ja työntää vesibussiksi muuttuneen automme pinnalle avautuneesta avannosta korkealle ilmaan peräsuuttimen ahtaessa paineistettua ilmaa alapuolellamme.

Julkaistu tiistaina 13.2. klo 17:19 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 41
Seuraava
Jadetanssi - osa 43
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä