Uusi finanssi

Uusi finanssi

Mahtoiko kaikenlaisten rahapelien suosio olla kukkeimmillaan 1970-luvulla vai sattuiko lautapelikokoelmaani tuolloin vain epätavallisen monta erilaista monopeliä. Lelukaapista löytyi nimittäin vanha kunnon Uusi finanssi -lautapeli erittäin hyvässä kunnossa. Uusi finanssi oli aikoinaan suosittu rahapeli siinä missä Monopolikin. Peli on tainnut sittemmin kadota kaupoista, mutta siitä kuulee ja näkee aika ajoin mainintoja siellä täällä. Laatikon mainostekstin mukaan peli antaa kokea todellisen liike-elämän jännitystä taloudellisen tilanteen nopeasti vaihdellessa. Pelissä vaaditaan arvostelukykyä ja johdonmukaisuutta, ja pelaajan on osattava sijoittaa rahansa oikealla tavalla.

Johdonmukaisuutta itse pelikansi ei sen sijaan tarjoa. Kannessa peliä suositellaan yli 8-vuotiaille kun taas sisäkannessa ikärajaksi on asetettu 10 vuotta. Uusi finanssi voisi hyvin olla ajankohtainen peli globaalin taloustilanteen vaihdellessa turbulenssin tavoin. Niillä joilla vielä rahaa on, on syytä pelata rahansa nyt oikein. Lautapelillä voi hieman harjoitella sijoittajankykyjään eikä menetyksetkään ole järin suuria, sillä kukin pelaaja saa alkupääomakseen 13 750 markkaa eli yhden kaikkia eri seteleitä. Parin tonnin europääomalla ei 2000-luvulla juuri hankita kuin vanha käytetty auto, mutta pelissähän kaikki on mahdollista. Pelin seteleitä voi käyttää euron vastineina, sillä niissä ei ole merkintää valuutasta.

Monopoli-pelin tavoin Uusi finanssi tarjoaa osakkeita ostettavaksi ja myytäväksi. Pelaaja voi myös ostaa tontteja, rakentaa niille rakennuksia ja periä muilta pelaajilta vuokraa heidän käynneistään rakennuksesta. Muita finanssimaailman instrumentteja ovat obligaatiot, lainat, vekselit ja jopa finanssilehti. Asiaan kuuluu tietenkin myös vankila talousrikollisia varten eikä vararikkokaan ole pois suljettu. Jotta peliin saataisiin lisää takavuosien Dallas-televisiosarjasta tuttuja käänteitä, on pelissä eräs mielenkiintoinen erikoisehto. Pelaaja, jolla on 100 000 arvoinen osake ja vähintään yksi teollisuustontti, voi vaatia muiden teollisuustonttien pakkomyyntiä. Muut pelaajat voivat kuitenkin vastata tällaiseen yliotteeseen muodostamalla kartellin. Illat pitäisi saada kulumaan rattoisasti tällaisten pelien parissa, joten kannattaa yrittää hankkia Uusi finanssi vaikkapa kirpputorilta.

Julkaistu sunnuntaina 11.1.2009 klo 16:21 avainsanalla pelit.

Edellinen
Kevään ensi merkit
Seuraava
Kasvava ostovoima
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä