Mediapalvelimen asentelua - osa 3

Mediapalvelimen laitteet olivat paikoillaan ja kone ohjelmistojen asentelua vaille valmis tositoimiin. Neljännen kiintolevyn asentamisessa jouduin käyttämään hieman luovuutta, sillä HP:n erikoisruuvit eivät vääntyneet kiintolevyn kylkiin. Leikkasin muovista neljä suikaletta, joihin porasin kaksi reikää kuhunkin. Ruuvasin tavallisilla pienillä kiintolevyn ruuveilla suikaleet levyn kylkiin. Toisiin reikiin ruuvasin sitten nämä erikoiset eristeruuvit ja työnsin koko virityksen kehikkoon. Ongelma oli ratkaistu.

Mediapalvelimessa hyrräsi nyt kaikkiaan neljä kiintolevyä. Yksi oli pyhitetty käyttöjärjestelmälle ja kolme oli varattu varsinaiselle mediasisällölle. Ennen kuin irrotin kiintolevyt vanhasta NAS-asemasta, kopioin niiden sisällöt ulkoiselle kiintolevylle, jota olin käyttänyt jo aiemminkin varmuuskopiointiin. NAS-aseman levyt tulisivat nimittäin kohta formatoitua. Käynnistin Windowsin levynhallinnan, jossa yhdistin kaikki kolme fyysistä kiintolevyä yhdeksi loogiseksi spanned-volyymiksi. Koska koneessa oli kahta eri levykokoa, oli luonnollinen valinta juuri tämä spanned-volyymi. Nopea formatointi tuotti osapuilleen seitsemän teratavun aseman, johon palautin varmuuskopiolevyllä odotelleen mediakirjastoni. Vajaan 800 gigatavun ja noin 53 000 tiedoston kopiointi USB-levyltä kesti melkein kolme tuntia.

Asensin mediapalvelimeen ilmaisen Plex-serverin. Valinta oli käytännöllinen, sillä älytelevisiossani oli jo valmiiksi Plex-soitin, joten mediasisältö alkoi näkyä telkkarissa ilman ylimääräistä päänvaivaa. Erityisen tyytyväinen olen HP-tietokoneen käytännöllisesti katsoen lähes äänettömään käyntiin. Kieltämättä vanhan NAS-aseman tuuletin piti pientä hurinaa. Vaikka ääni oli sekin melkein kuin kuiskaus, saattoi hurinan yön hiljaisina hetkinä kuulla selvästi. Mediapalvelinprojektini alkoi tulla päätökseen. Sain käytetystä tietokoneesta kelpo palvelimen suhteellisen edullisen hintaan. Koneessa oli valmiina 8 gigatavun keskusmuisti, jonka kasvatin 16 gigatavuun ostettuani Amazonista kaksi 4 gigatavun muistikampaa vajaalla 50 eurolla. Olin vakavasti harkinnut Buffalon NAS-aseman korvaamista toisella ja uudemmalla NAS-asemalla, mutta niiden hinnat ylittivät selvästi budjettini. Pelkkä NAS-asema olisi myös palvellut vain levytilana, kun nyt hankkimani Windows-tietokone toimii tarvittaessa varakoneena. Koko projekti tuli lopulta maksamaan arvonlisäveroineen noin 550 euroa, ja rakenteluun meni aikaa muutamia iltoja.

Windows-mediapalvelin

HankintaHinta
HP ProDesk 600 G1 -tietokone279,00 €
Kingston 4 GB muisti 2 kpl49,80 €
SATA-kaapelit19,80 €
Seagate Barracuda 5 TB -kiintolevy161,46 €
Ziyituod 4-porttinen SATA-ohjain27,40 €
Kiintolevyn asennusruuvit 8 kpl12,00 €
Yhteensä549,46 €

Mediapalvelimen asentelua - osa 2

HP ProDesk 600 G1

Mediapalvelinprojektini siirtyi uuteen vaiheeseen ostettuani oululaiselta Taitonetilta käytetyn HP ProDesk 600 G1 -pöytätietokoneen. Valitsin varta vasten isokokoisen tornimallisen koneen, johon saisin asennettua riittävän määrän kiintolevyjä tallennustilaa varten. Kaksi ensimmäistä kiintolevyä sain luonnollisesti vanhasta Buffalon NAS-asemasta, josta irrotin 3,5 tuuman levyt tulevaan mediapalvelimeeni. HP-tietokoneessa levyjä ei kiinnitetä suoraan runkoon vaan erityisillä tehtaan omilla eristeruuveilla, jotka ruuvataan levyjen reunoihin. Levyt sitten vain työnnetään rungon kehikkoon, jossa ne pysyvät jonkinlaisen jousivirityksen varassa. Koneen mukana ei tullut ylimääräisiä ruuveja, joten ostin käytetyt ruuvit Huuto.netin kautta Porista. Kahdeksan ruuvin setille tuli postikuluineen hintaa kaksitoista euroa eli puolitoista euroa kappale. Neljä kappaletta alkuperäisiä varaosaruuveja olisivat HP:n verkkokaupassa maksaneet rahtusen yli 40 euroa eli noin kympin kappale.

ProDeskin emolevyllä on neljä SATA-liitäntää neljälle laitteelle siis. Koneessa oli jo valmiiksi huippunopea 480 gigatavun SSD-levy käyttöjärjestelmää varten. Toisen liitännän vei DVD-asema, joten jäljelle jäi juuri sopivasti kaksi liitäntää kahdelle kiintolevylleni. Kehikkoon mahtui vielä yksi 2,5-tuuman levy. Tilasin siihen Amazonista viiden teratavun Seagate Barracuda -kiintolevyn, jonka hinnaksi tuli veroineen noin 160 euroa. Emolevyn SATA-liitännät olivat jo kaikki käytössä, joten ostin niin ikään Amazonista samalla kertaa SATA-ohjainkortin PCI-väylään. Valikoimasta löytyi ällistyttävän edullinen Ziyituod-tehtaan neljän liitännän kortti noin 27 eurolla. Kontrollerissa on SATA 3.0 -tuki, ja mainos lupaa sille kuuden gigatavun siirtonopeuden sekunnissa. Myyntipakkauksen mukana tuli kaikki tarvittavat, kuten neljä SATA-kaapelia, ylimääräinen peitelevy ja jopa ruuvimeisseli. Pikkuruisella CD-levyllä toimitettiin tarvittava ajuri, joka löytyi pienen etsinnän jälkeen Marwell 88SE92XX -kansiosta.

Mediapalvelimeni alkoi hiljalleen valmistua. HP-tietokone oli oikeastaan todellinen löytö. Laitteessa ei ole käytännössä mitään kulumisen merkkejä. Itse kone maksoi noin 280 euroa ja toimitettiin samaan hintaan. Laitteeseen oli asennettu uusi kiintolevy sekä uudenkarhea Nvidia Quadro K600 -näytönohjain. SSD-levyllä pyöri jo valmiiksi asennettu Windows 10 pro, joten kone oli käyttövalmis.

Mediapalvelimen asentelua - osa 1

Buffalo LinkStation Duo LS-WXL/R1

Mediakirjastoni on vuosien varrella karttunut ja mediapalvelimeni kiintolevylle on tallentunut tuhansia ja taas tuhansia valokuvia sekä koko joukko kotivideoita. Kymmenen vuotta sitten hankkimani Buffalon LinkStation Duo LS-WXL/R1 taisi olla aikoinaan kovan luokan huipputuote. Noin kahvipaketin kokoiseen ulkoiseen NAS-asemaan oli mahdutettu peräti kaksi teratavua tallennustilaa kahdella teratavun vetoisella kiintolevyllä. Asema toimi vuosia moitteettomasti ja palveli kohtalaisen hyvin ainakin alkuvuodet. Tekniikka kehittyi ja Buffaloni alkoi jäädä kehityksestä jälkeen.

Muutama vuosi sitten yritin liittää tuliterän älytelevision NAS-aseman jatkeeksi laihoin tuloksin. Koneet eivät oikein suostuneet keskustelemaan keskenään, ja jouduin lopulta tyytymään alkeelliseen Twonky Server -yhteyteen. Kyllähän mediakirjaston sisällön silläkin sai telkun ruudulle, mutta kansioiden kahlaaminen oli vaivalloista puhumattakaan siitä, että tiedostot löytyivät kummallisella sisäisellä nimeämiskäytännöllä, jolla ei ollut mitään tekemistä antamani käyttäjäystävällisellä nimellä. Verkkolevy jäi vähälle käytölle ehkä juuri sen hankalan käytettävyyden vuoksi.

Viimeinen niitti tuli tänä keväänä. Windows-käyttöjärjestelmä päivittyi, ja yhtäkkiä sain huomata, etten enää päässytkään verkkolevylle tavalliseen tapaan. Yhteys NAS-aseman ja tietokoneen välillä oli syntynyt vanhalla Samba 1.0 -protokollalla, jota nykyinen Windows ei enää tue sen tietoturvattomuuden vuoksi. Netistä selvisi nopeasti, että Buffalon uusin firmware tuki Samba 3.0 -versiota, mutta sen käyttöönotto tuotti päänvaivaa. Aseman hallintapaneelista ei nimittäin löytynyt mitään tapaa, jolla protokollan olisi saanut vaihdettua, joten jäljelle jäi laitteen roottaaminen ja asetusten peukalointi käsikopelolla.

Parin illan urakoinnin jälkeen sain viimein version vaihdettua uusimpaan. Tässä vaiheessa olin jo päättänyt siirtyä käyttämään Plex-mediapalvelinta, jonka olin kaavaillut asentavani pikkuruiselle Raspberry-korttitietokoneelle. Toiset pari iltaa turhaantui, kun yritin saada Linuxista yhteyttä Buffaloon. Yhteys kyllä luonnistui Samba 1.0 -versiolla mutta ei tietenkään tietoturvallisemmalla 3.0-versiolla. Aikaa oli kulunut turhaan jo kaksi iltaa. Päätin keskeyttää projektin ja hankkia vanhan kunnon Windows-palvelimen. Sen ainakin tiesin toimivan lähestulkoon heti, kun kytkisin virrat koneeseen.

Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä