Karanteeni

Eilisessä Inferno-elokuvassa panin merkille mielenkiintoisen etymologisen selityksen karanteeni-sanalle. Elokuvan seikkailu siirtyi loppuvaiheessa Venetsiaan, ja koska juoneen sisältyi pandeeminen tuho 1300-luvun Euroopassa riehuneen kulkutaudin tapaan, mainittiin tässä yhteydessä karanteeni ja sen yksi etymologinen selitys. Eurooppaa runteli 1300-luvulla musta surma eli nykytietämyksen mukaan paiserutto. Venetsia oli jo tuolloin vilkas kauppasatama, jonne laivat saapuivat eri puolilta tunnettua maailmaa. Taudin leviämistä yritettiin estää vaatimalla laivoja seisomaan eristyksissä sataman ulkopuolella 40 päivää, jotta voitiin olla varmoja, ettei laivalla ole taudinaiheuttajia. Tätä ajanjaksoa kutsuttiin italiaksi quarantina giorni eli kirjaimellisesti neljäkymmentä päivää. Sana quaranta eli neljäkymmentä on johdettu latinan kielen vastaavasta sanasta quadraginta.

Karanteeni
Kuva
cb
Jason Scragz

Suomen kielessä karanteeni tarkoittaa eristämistä ja erityisesti kulkutautien leviämisen estämiseksi. Sana on tullut kieleemme ruotsin sanasta karantän, joka puolestaan on peräisin ranskasta, jossa quarantaine tarkoittaa sananmukaisesti neljänkymmenen päivän mittaista jaksoa. Sana on ensi kerran mainittu Daniel Europaeuksen (1820-1884) sanakirjassa vuonna 1853. Karanteeni-sanalle löytyy toinenkin, lähinnä pipliaaninen yhteys. Karanteeni viittaa myös siihen neljänkymmenen päivän jaksoon, jonka Jeesus vietti erämaassa kiusausten koettelemana. Tässäkin tapauksessa kyseessä on tietynlainen eristäytyminen. Sairauden runtelemia lepratautisia ja ruttopotilaita hoidettiin lazareto-sanalla kutsutuissa paikoissa, jotka oli eristetty karanteenia varten. Sana lazareto juontaa juurensa Raamatusta, jossa tunnetaan Lasarus-niminen mies, jonka Jeesus Johanneksen evankeliumin mukaan herätti kuolleista. Suomen kielen sairaalaa tarkoittava lasaretti-sana on italian lazareto-sanan tapaan johdettu edellä kuvatusta alkuperästä.

Julkaistu sunnuntaina 16.10.2016 klo 16:59 avainsanoilla historia ja lingvistiikka.

Edellinen
Inferno
Seuraava
Satupäivä
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä